keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Syksyn värejä sekä turkoosi solmeilu

Olen monessa blogissa ihastellut puuvillanyöriin solmittuja helmiä ja päätin kokeilla itsekkin. Nuo syksyn värit on mielestäni tdella kivat, tykkään kovasti. Turkoosin tein koska olen viimeaikoina ostellut turkooseja asusteita / vaatekappaleite (niimpä mikä tätä vaivaa .__. siis turkoosia .__.) halusin tehdä jonkun kivan korun mustan paidankanssa pidettäväksi joka kuitenkin sointuisi turkoosiin laukkuun ja hius solkeen. Siitäkin tuli soma :> Sain myös vähän harjoteltua noita kiinalaisia jotain "nappi" solmuja. Välillä se oli vähän hermoa kiristävää, jos joutu tekemään kerran/pari uusiksi niin puuvillalangasta lähti "vaha" pinnasta ja sitten ei meinannut solmun teosta tulla yhtikäs mitään ^^; sain ne kuitenkin vietyä kunnialla loppuun *sydän*>




torstai 11. joulukuuta 2008

Cernit Totoro <3

Hips heijaa o/

Ryhdyin värjäämään hiuksiani eilen klo 23.00, Santen pitää muhinoida päässä sen 2h joten ajattelin kevyesti valvoa yhteen yöllä. Ryhdyin sitten aikanikuluksi katsomaan Totoroa, se saa minut aina niin hyvälle tuulelle *sydän*>




sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Joululahjoja ja saippuaa

Joulu lähestyy, enään 17 yötä. Kuun vaiheessa kypsyivät ensimmäiset saippuani, testissä omassa vessassa on tällähetkellä kamomilla ja paranneltu oliiviöljy saippua. Kamomillasaippuasta tuli ihanaa, vaahtoaa suht hyvin on kova ja saippuaan lisätty kamomilla irto tee ( kokonaista kukintoa) tekee saippuasta todella kivan näköisen + mukavan käyttää. Tein myös menneen talvimyräkän aikaan saunaan pefletit hamppupellavasta, jokaiselle talon asukille erillaisen + 3 kpl vieraskäyttöön.
Ekologista joulua ajatellen teen myös ystäville ja sukulaisille pieniä pussukoita joihin suljen pesupähkinöitä muutamaan pesukertaan, luulisi kokeilemalla ennakkoluulojen kaikkoavan.
Kuvia on muutama, laitan ne tänne diashowna voitta sitten pällistellä niitä siitä.


perjantai 21. marraskuuta 2008

Mitä te pojat menetittekään ;)

Aijai Poikaat mitä menetittekään eilen kun jäitte koteihinne hoivaamaan niitä kapisia BMW:itänne. Jäipä meille sitten enemmän herkkuja, nams *kuola*


lauantai 1. marraskuuta 2008

Saippuahomma

Ihan tiedoksi ;) Tein eilen myös Saara K:n käsintehtyä saippuaa kirjan reseptillä "maustesaippua" joulusaipputoita. Joku kun Foorumilla väläytti että se neilikkoineen ja kaardemummoineen tuoksuu aivan joululta, tottahan se oli. Sniffailin sitä maustehauduketta puoli-iltaa :) Nams, toivottavasti onnistuvat ^^ jään jännityksellä odottamaan :)

perjantai 24. lokakuuta 2008

Saippuaa

Noniin tää rähmänakki sössi nyt sitten ekan saippuasatsin, Tein siis Saara K:n paremman oliiviöljyreseptin mukaan, laitoin kuitenkin "vahingossa" vähän liikaa vettä jonka seurauksena? saippua hikoili. Saippua myös geeliytyi vain osittain,harmillista.


Noh onneksi laventelisaippua onnistui sitä paremmin :) En jaksanut enään räpsiä siitä kuvia joten tulevat mahdollisesti myöhemmin. Kaikesta huolimatta olen positiivisin mielin, vesi kielin .

torstai 23. lokakuuta 2008

Ainiin ja saippua asiaa !


AINIIN,


Uh Eilen sain tehtyä ensimmäiset saippuani ja nyt innolla odotan iltaa tulevaa jotta pääsen näkemään kuinka ne mahtoivatkaan onnistua 8) Käytin Saara K:n Käsintehtyä saippuaa kirjan paranneltu oliiviöljysaippua reseptiä josta ensimmäisen tein täysin sillä reseptillä ja toiseen satsiin lisäsin 10ml eteeristä laventeliöljyä sekä kuivattua laventelikukintoa. Jännittää :) Pidän toki teidät ja itseni :D ajantasalla miten homma on sujunut joten tänään/ huomenna *klik klik* kuvia, kuvia :)

Ainiin kertoisiko joku mitä mahd vaikututsta on kun pistin muutaman eli 10g liikaa vettä :D vähän vahingossa kuin ensimmäiseen satsiin piti tulla sitä laventelia ja tehtiin senmukaan lipeävesikin mutta ei sitten syystä tai toisesta laitettukkaa sitä laventelia ekaan satsiin :D joten siinä on nyt sitten joku 10g liikaa vettä .__. eikai se oli kuolemaksi, tuskin?

KYPROS

Heis,

Terveisiä Kyprokselta! Olin Esa Saarisen viikon kestoisella "Pafos semiraarilla". Suosittelen sitä lämpimästi kaikille. Auttoi ainkin kovasti minua antaen uusia ajatuksia, lähestymistapoja ja etenkin voimia jaksaa ja yrittää yhä kovemmin muutosta suhteessa oma käyttäytymismalli ja ajatukset sekä ylipäätänsä minä itse suhteessa muihin ja itseeni ._. Muutosta on siis ilmassa ja tietenkin positiivisen ylärekisterin suuntaan :) Esalta löytyi kyllä liuta hyviä pointteja niin parisuhteeseen, työelämään kuin yksityis elämäänkin ja edelleen itseeni suhteeessa muihin ja itseeni. Ah nautin siellä suunnattomasti ja aijon mennä ensivuonna uudestaan, eli eikun rahaa säästämään. Hieman haikea olo nyt suomessa kun paluu arjen tehtävälistaan oli niin konkreettinen, asiaa ei tietenkään auta se ettei päivänvaloa ehdi näkemään kuin vilaukselta päivisin. Pitäisi ostaa semmoinen "päivänvalo lamppade" jos vaikka auttaisi selviämään tästä suomen kaamos ajasta. Sain sentään ladattua siellä hieman aurinko energia akkuja ja nyt jaksan paremmin. Ensikuussa kamala määrä töitä mutta yritän nauttia joka hetkestä, onhan tekemäni työ jokatapauksessa minulle mielekästä *sydän*

perjantai 10. lokakuuta 2008

Mosaiikki mössö tuikkukipponen


Hips,

Ja näin sitä syntyy!



Massasin ekan tuikkukipponi juuri hetki sitten ja siitähän näyttää tulevan oikein kivan näköinen :) vielä 3 kpl tekemättä ja harmikseni huomasin että massa loppuu :( nyt pitää ootella että tulee palkka ja saa ostettua hieman lisää massaa. toivottavasti pääsen sunnuntaina lakkaamaan tuon kun on töissä ilta vuoro.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Syksy

Syksy on ehdottomasti mielestäni kaunein vuoden-aika, rakastan ruskan eri värejä jotka saavat minut joka syksy sisustamaan asuntoni kirkkaalla oranssilla, haalealla punaisella ja mättään vihreällä. Syksyisin muutun menninkäiseksi ja kotini koto-onkaloksi jossa lämmin takkatuli lämmittää meninkäisen kohmeisia varpaita. Rajut tuulenpuuskat repivät puista mitä kauniimman värisiä lehtiä ja heittelee niitä armotta kuljettaen ne hoitamaan osuutensa luonnon joka syksyisestä kierrosta. Menninkäisen tonkiessa lehtikasaa saattaa sieltä putkahtaa esiin mitä kiehtovampia luonnon ihmeitä. Siilit horrostavat.




Syksyinen luukki *sydän*

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Aloittelua


Ajattelin aloittaa päivittämällä blogiini vanhan päättötyöni keväältä 2007. Suunnittelin mallin ystäväni kanssa ja toteutin itse, yllättäen olihan kyseessä päättötyö. Arvosanaksi taisi lopputodistukseen tulla 5. Takista teimme aasia henkeen J-rocku takin, takki piti tulla kevät-kesä-syys käyttöön ja keikoilla pidettäväksi mutta kesälle taitaa näin umpinainen takki olla vähän tukalan kuuma. Takki istui todella kauniisti ystäväni päälle ja siitä tuli suoraan sanoen parempi kuin osasin odottaa.